Tukieläin Oy

Tukieläin Oy on vuonna 2021 perustettu yhden naisen ja eläinlauman muodostama lämminhenkinen yritys, joka tarjoaa eläinavusteisia palveluita eläinvierailuiden merkein. Sijaintipaikkamme on Lohjan Pusulassa, mutta vierailemme eläinten kanssa koko Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen alueella.

Tukieläiminä toimivat koirat, kissat, lampaat ja kanat, joista jokainen on oma persoonansa. Hyvinvoiva eläin on edellytys tälle toiminnalle ja työparinani toimii eläin tai eläimet, jotka kyseiselle asiakasryhmälle ovat sopivia. Eläin voi vahvistaa ihmisen hyvinvointia, rauhoittaa, tuoda turvaa, hyvää mieltä tai muistoja ja näin ollen parantaa mielenterveyttä.

Eläinvierailu on iloa tuottava hetki, noin 2 tuntinen aika, jolloin tuon mukanani meiltä kahdesta kolmeen eläintä teille vierailulle. Eläimiä saa vierailun ajan silitellä, sylitellä, tai katsella, mikä tuntuu asiakkaalle turvallisimmalta tavalta. Eläimet ovat kilttejä ja tottuneita vierailijoita, ja kohtaamiset eläimen ja ihmisen välillä voivat viedä esimerkiksi aikamatkalle takaisin lapsuuteen, ja sitä kautta tuoda ihania muistoja asiakkaalle.

Asiakaskuntamme muodostuu vanhuksista, kehitysvammaisista, mielenterveys- ja päihdekuntoutujista, sekä lapsista päiväkodeissa tai kouluissa näin esimerkiksi. Vierailuja voidaan sopia kertaluontoisesti, tai jatkuvasti kerran kuukaudessa tapahtuvana vierailuna.

Eläin ei koskaan arvioi tai arvostele sinua esimerkiksi ulkonäkösi perusteella. Kun yhteys löytyy ihmisen ja eläimen välille, sen haluaa kokea uudestaan ja sitä haluaa kehittää.

Tukieläin Oy toimii Green Care Finland Ry:n jäsenyrityksenä. Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Noudatamme yhdistyksen eettisiä ohjeita.

Lämpimästi tervetuloa!

Tukieläin Oyn perustajahahmoa toimin minä, Maria. Taustallani vaikuttaa puhdas rakkaus eläimiin ja aito halu auttaa ihmisiä. Pyrin auttamaan ihmisiä löytämään yhteyden eläimen ja ihmisen välille aidon ja eläintä kunnioittavan vuorovaikutuksen avulla.

Koulutukseltani olen eläintenhoitaja, minkä lisäksi olen käynyt eläinavusteisen työskentelyn perusteiden koulutuksen. Lapsuudesta asti olen toiminut eläinten parissa ja oppinut ihmisen ja eläimen välisestä herkästä vuorovaikutuksesta. Haluankin auttaa ihmistä ja eläintä löytämään yhteyden, joka on merkityksellinen.

Hinnasto

• Eläinvierailu

144 €/käynti + kilometrikorvaus 0.9€/km + alv 24 %

Vierailuja voi ostaa yksittäin, tai jatkuvana sopimuksena kerran kuukaudessa tapahtuvana vierailuna. 

Vierailu on mahdollista ostaa myös lahjakorttina, johon tulee ostamasi määrä vierailuja. Loistava idea esimerkiksi vanhusten ilahduttamiseen!

Varaa vierailu Marialta numerosta 040 7290 662 tai sähköpostilla [email protected]

Maksutapana lasku tai Smartum-kulttuuriseteli.

Tukieläimet

Tukieläiminä toimivat koirat, kissat, kanat ja lampaat.

Tiuhti
Aatu
Selma Sanelma
Piipari
Nemo
Hilda Hulda Augusta
Vilhelmiina
Vesa ja Pipsa Irmeli
Vesa
Hanna Helena Kaarina
Seija Simola, Rouva Ruusunen ja Helmi
Iida-Maija
Teppo
Rauha
Viuhti ja Tiuhti
Helmiina Pilvi Poutanen

Ota yhteyttä

Maria Ainasoja
Arimaantie 8
03850 Pusula

040 7290662

[email protected]

Löydät meidät Instagramista: tukielain.oy

Seuraa meitä Facebookissa: Tukieläin Oy